Fyysisten pelien ja elokuvien katoaminen – miksi digitaalisuus ei korvaa omistamisen tunnetta?

Ennen internet-aikaa ja suoratoistopalveluita pelit ja elokuvat olivat saatavilla vain fyysisessä muodossa. Jos halusit jonkun elokuvan itsellesi, joka ei enää pyörinyt elokuvateattereissa, jouduit odottamaan muutaman kuukauden, kunnes se ilmestyi kauppojen hyllyille. Toinen ja hieman halvempi vaihtoehto oli videovuokraamo. Herkut ja leffa kainaloon – ja leffailta oli valmis. Sitten vain piti muistaa palauttaa elokuva alle vuorokaudessa, ettei tulisi myöhästymismaksua.

Piratismi kasvoi samaan aikaan kuin DVD-elokuvien myynti. Henkilö, jolla oli polttava asema tietokoneessa, saattoi hakea laittomasti internetin syövereistä elokuvan ja kopioida sen levylle. Jotkut tekivät tätä jopa myyntitarkoituksessa. Poltettuina löytyi niin musiikkia kuin pelejäkin. Alkuperäisiin levyihin tuli kopiointiestot, mutta osa ihmisistä onnistui kiertämään nekin.

Aloitteleva piraatti sai kuitenkin koneensa usein täyteen enemmän viruksia ja aikuisviihdettä kuin oikeaa sisältöä.

Suoratoisto mullisti kaiken

Nykyään, kun ostat suoratoistopalvelun kuukausimaksun, esimerkiksi Disney+:n, saat käyttöösi järjettömän määrän elokuvia ja sarjoja. Näitä palveluita on jo useita, joten uskon, että kaikille löytyy omansa. Osa elokuvista on tosin edelleen maksumuurin takana, mutta valtaosaa voi katsoa rajattomasti pelkällä kuukausimaksulla. Tämän vuoksi fyysisten kopioiden myynti on romahtanut.

Sama kehitys näkyy myös pelimaailmassa. Digitaalinen ostaminen on helpompaa ja nopeampaa. Kun tallennat maksukortin tiedot, ostaminen käy parilla klikkauksella. Steam, PlayStation Store, Microsoft Store ja Nintendo Shop tekevät lähes joka kuukausi tarjouksia, jotka houkuttelevat ostamaan. Ja ostamisen jälkeen – lataus ja pelaaminen voi alkaa heti.

Digitaalisen pelin omistamisessa on kuitenkin pieni mutta. Esimerkiksi Steam on todennut, että vaikka maksat pelistä, et teknisesti ottaen omista sitä. Se on vain pikselikasa koneellasi, ja Steam voi poistaa sen, jos pelin lisenssisopimus päättyy. Tämä ei silti ole hidastanut digitaalisten pelien ostamista. Varsinkin alle 25-vuotiaat suosivat digitaalisia versioita.

Miksi fyysinen kopio kiehtoo edelleen?

Itse pidän enemmän fyysisistä versioista. Pelifirmat julkaisevat joskus ns. erikoisversioita, esimerkiksi metallikoteloita, joita on minulle hyvin vaikea ohittaa. Lisäksi on olemassa elokuvahelmiä, joita ei löydy mistään suoratoistopalvelusta.

Fyysisten versioiden kanssa tulee tosin joskus turhautumista. Esimerkiksi pelifirma Square Enix lähettää erikoisversioiden mukana myös tavallisen kotelon – eli kädessä on kaksi koteloa, mutta vain yksi peli. Turhaa, täysin turhaa.

Fyysisten kopioiden myynnin laskiessa myös erikoisversiot ovat vähentyneet, ja olen itsekin joutunut tyytymään tavallisiin tai jopa digitaalisiin versioihin.

Pienet pelifirmat eivät enää panosta fyysisiin kopioihin, koska ne ovat ylimääräinen kustannus – etenkin, jos peli osoittautuu flopiksi. On ymmärrettävää, että painaminen, pakkaaminen ja logistiikka maksavat. Digitaalisessa maailmassa riittää sopimus esimerkiksi Steamin kanssa, ja peli voidaan ladata kauppaan – ilman fyysisiä lähetyskuluja.

Fyysisen median hiljainen uhka: levyrutto

Fyysisille kopioille on olemassa “tappava sairaus”: levyrutto. Tälle ilmiölle ei ole löydetty yksiselitteistä syytä. Yksi teoria on vääränlainen säilytys – lämpötilan vaihtelut ja kosteus voivat tunkeutua levyn kerroksiin ja tehdä siitä käyttökelvottoman. Toinen selitys on levyn materiaalien kemiallinen hajoaminen ajan myötä.

Warner Brothers on huomioinut ilmiön ja kertonut, että osa heidän vuosien 2006–2008 elokuvista on erityisen alttiita levyrutolle. He ovat julkaisseet listan verkkoon ja luvanneet korvata tuhoutuneet kopiot, jos sellaisia löytyy omasta kokoelmasta.

Levyrutto voi iskeä mihin tahansa levyyn – elokuviin, musiikkiin, peleihin. Kannattaa siis tarkistaa oma kirjasto ajoittain.