Krääsäkaupalle vaaditaan täyskieltoa – kiinapakettien vyöry Suomeen räjähti käsiin
Tullin tuore tilasto paljastaa, että pikkupakettien tuonti Kiinasta on räjähtänyt käsiin: tuonti 13-kertaistui edellisvuodesta, ja pakettien keskihinta oli vain kuusi euroa. Vihreiden kansanedustaja Tiina Elo vaatii hallitukselta krääsäkauppakieltoa, jolla kiellettäisiin vastuuttomat kiinalaiset verkkokaupat, kuten Temu ja Shein.
Elo nostaa esille useita ongelmia, joita kertakäyttöinen kuluttaminen aiheuttaa. Pikamuodin ja heikkolaatuisten tuotteiden aggressiivinen myynti tuottaa vuosittain 92 miljoonaa tonnia tekstiilijätettä. Lisäksi tuotteista on löytynyt turvarajat ylittäviä määriä haitallisia aineita, mikä vaarantaa sekä ympäristön että kuluttajat.
– Nykyverotus ei kannusta tuotteiden huoltamiseen ja korjaamiseen eikä kierrätettyjen tuotteiden ostamiseen. Korjaamisen tai käytetyn ostamisen tulisi olla aina taloudellisesti kannattavampi vaihtoehto uuden ostamiselle. Alennettu arvonlisäverokanta kannustaisi tähän, Elo muistuttaa.
Elo kritisoi Orpon hallituksen politiikkaa, joka hänen mukaansa on lisännyt pienituloisten taloudellista ahdinkoa ja samalla suosinut halpakauppoja. Hän korostaa, että päättäjien tehtävänä on tehdä vastuullisesta kuluttamisesta houkuttelevampi vaihtoehto. Lisäksi krääsäkaupan rajoittaminen lisäisi kotimaisten yritysten elinvoimaa.
Elo näkee myös laajaa poliittista tukea krääsäkaupan rajoittamiselle. Esimerkiksi Keskusta on ehdottanut keskustanuorilta lähtöisin olevaa “Temu-veroa” vaihtoehtobudjetissaan. Lisäksi hän esittää tullivapauden poistamista alle 150 euron tilauksilta keinona hillitä krääsän virtaa Kiinasta.
Jos korjaaminen ja kunnostaminen olisi parempi vaihtoehto niin silloin pitäisi ompelu tarvikkeiden hinnan olla halvempaa. Kankaat, neulat, langat, paikat yms. Käsityö tuotteiden verotus niin alas, että myyjät pystyvät tiputtamaan kyseisten tuotteiden hintoja. Silloin kuluttajan olisi taloudellisempaan korjata rikkinäinen tai uudistaa vanha tuote, ennemmin kuin heittää vanha pois ja ostaa uusi.
Kirpputorien idea on myydä käytettyä, ei kiinatuontia. Nyt monella kirpputorilla hyllykaupalla koruja, asusteita, jotka epämääräisistä aineista ja epämääräisillä tavoilla tuotettu. Osassa kirpputoreja onneksi sitä ei sallita. Niin, tai ainakaan en ite osta.
Myymälöissä, mikäli niitä edes kaupunkien keskustoissa enää on myydään samaa Kiina-tavaraa vain kalliimmilla hinnoilla.
Ostaisin mielelläni kotimaassa tuotettuja tuotteita, mikäli ne olisivat edullisempia ja kivijalkamyymälöitä olisi vielä keskustassa.
Ei liene kovinkaan ympäristöystävällistä, että joutuu joka kerta tarvitessaan jotain ajamaan kaupungin ulkopuolella ja laitamilla oleviin ostoskeskuksiin. Kaupunkiajosta sitä vasta päästöjä tulee …
Pienituloiset joutuvat ostamaan tarvitsemansa tavarat nettikaupoista, joissa samat tuotteet ovat halvempia.
Myymälät kuten Tokmanni, Puuilo, Motonetistä, Claes Olson, ym. myyvät tuotteita, jotka juurikin on valmistettu Kiinassa.
Tehkää sellaista politiikkaa, että pikkukaupat tulevat takaisin keskustoihin ja alentakaa heidän vuokraansa! Nyt kaupunkien keskustoissa on vain partureita, kampaamoja, kiinteistövälittäjiä ja jotain pizzapaikkoja ja pubeja. Myymälät ammottavat tyhjillään…